Leikkipuistotreffeillä vertaistukea, ulkoilua ja tutustumista

22.8.2019

Nuukuuren viikolla torstaina 15.8. järjestetyt leikkipuistotreffit toivat MLL:n Laihian yhdistyksen tiloihin Oravanpesälle yli kolmekymmentä osallistujaa. Lapsiperheiden leikkipuistotreffejä kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta jatkoa suunnitellaan jo.

- Suunnitelmissa on pohtia, että järjestäisimme lisää vastaavia tapahtumia, koska kysyntää oli selkeästi ja palaute oli positiivista. Näin annettaisiin myös työssäkäyville mahdollisuus tavata muita lapsiperheitä, kun he eivät pääse kahvilaan arkipäivisin, yhdistyksen tapahtumavastaava Sanna Kujala kertoo.

Laihialla asuu paljon lapsiperheitä, joilla ei ole entuudestaan tuttuja tai sukua paikkakunnalla. Järjestämällä leikkitreffejä ilta-aikaan työ- ja päiväkotiarkea elävät perheetkin saisivat mahdollisuuden tutustua muihin alueen lapsiperheisiin.

Haluaisitko sinä tulla mukaan vapaaehtoiseksi yhdistykseemme ja järjestää iltakahviloita, leikkipuistotreffejä tai muita tapaamisia lapsiperheille? Ota yhteyttä laihian.yhdistys@mll.fi tai 050 452 3503. 

Värivarjoleikkejä.
Kunnan maskottiorava Penni kävi vierailulla ja antoi ison halauksen.